keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Makuuhuoneen sisustussuunnitelma

7.6.2017
Asiakkaan makuuhuoneen muutos
Asiakas oli ostanut makuuhuoneeseen uusia kalusteita ja halusi saada seinien värisävyn valintaan apua, löytää sopivat valaisimet ja matot. Sekä saada kokonaisuudesta toimivamman.
Hankittujen kalusteiden ja olemassa olevien kalusteiden sekä huoneen mittojen mukaan tein pohjakuvan. Huone ei ole ihan perinteinen suorakaiteen muotoinen tila vaan vinot seinät aiheuttavat haasteita. Molemmissa kapeissa seinissä on ikkunat.
 

Luonnostelma pitkästä seinästä.

Kalusteiden väri on kermaan taittava valkoinen. Hän oli myös valinnut tyynyjä ja päiväpeiton, joissa harmaan, valkoisen ja vaaleanpunaisen sävyjä. Lattia on vaalea.
 
Uusi sänky ja yöpyödät.
 
Uusi työpöytä
 
 
Hän oli hankkinut myös lasikoristeita ja peilin sängynpäätyyn.
 

 Ja harmaan päiväpeiton
 

 Idea ja tuote kuvia
 Etsin heille sopivia tuotteita ja esittelin ideoita joilla makuuhuoneen saa toimivammaksi ja viihtyisämmäksi.
 
 
 Pinterestistä napattuja idea kuvia, joilla halusin ideoitani asiakkaalle selventää. Heillä on läpikuultavat verhot ja ikkunat aivan kulkuväylän vierellä, joten näkyvyys sisälle on välillä hieman häiritsevää. Verhojen asettelulla voidaan auttaa tähän ja kuvasta asia on helppo hahmottaa.
Perheessä on kolme tytärtä, joiden kuvia ja taideteoksia voisi oviseinustalle, joka maalataan myös harmaaksi, mutta vaaleammalla sävyllä kuin Tunto-seinä, asetella erilaisiin valkoisiin ja hopeisiin kehyksiin ja myös seinälle voisi maalata jonkin perhettä kuvaavan iskulauseen. Näin huoneesta tulee kotoisampi ja heidän näköinen tila.

 
Asiakas oli myös ostanut sängyn päälle paljon erilaisia tyynyjä, joille ei ole huoneessa paikkaa kuin lattialla yöaikaan. Lattialla ne olisivat liikkumisen tiellä. Perheessä on myös kaksi koiraa ja myös siksi tyynyt on hyvä saada pois karvaantumasta ja likaantumasta lattialta. Ehdotinkin 2-3 valkoista koria, joihin tyynyt voisi asettaa yön ajaksi.
 
 
 Yöpöydille valaisimiksi etsin lasirunkoisen valon, johon laitetaan harmaa varjostin.
 

 Katossa on kaksi pistokepaikkaa, joihin tarvitaan valaisimet ja katselin erityylisiä lasikristalli valaisimia.


Maton tulee sopia koira- ja lapsiperheeseen. Sen tulee olla helppohoitoinen, mutta myös miellyttää sekä ulkonäöltään, että tunnultaan. Carpet Syväsen Vivaldi on helppohoitoinen nukkamatto. Nukka ei ole liian pitkää, jotta kaikki roskat jäisivät imuroitaessa nukan alle. Se on kuitenkin pehmeä jalan alla ja huopapohjan ansiosta käy kaikille lattiapinnoille. Vaaleanharmaa matto sopii tilaan hyvin. 200x300 kokoisena se riittää sängyn molemille puolille sängynvierusmaton tapaan, mutta kokonsa takia ei liiku niin helposti pois paikoiltaan kuin pieni matto. Sängyn alle tulee pehmeä paikka pienemmälle koiralle.
 
Carpet Syväseltä löytyy myös muita hyviä vaihtoehtoja. Hopeaan taittava Milou matto on niistä yksi.
 
 
Seinäpinnat
Tikkurilan Tunto karhean malli kuva, jonka asiakkaalle esittelin. Se tuo seinään elävyyttä ja korostaa hyvin vaaleita kalusteita. Pitkästä seinästä osa näkyy myös olohuoneeseen. Seinälle tulee hopealla maalattu hylly ja sen päälle hopea kehyksinen peili.
 
 
 
Pitkään sängynpääty seinään valittiin Tikkurilan Tunto karhea. Pohjamaaliksi tuli S500 Tyrsky.
 
Huoneen muutos on nyt toteutusvaiheessa. ja maalaaminen on aloitettu.
 
Pohjamaali on telalla kertalleen levitetty seinälle
 
 
Huoneen sisustaminen jatkuu ja seuraavaksi on maalattava kivipinta pohjamaalin päälle. Vastapuolen seinä maalataan myös harmaalla ja kattoon tehdään jossain vaiheessa vanerilevystä pieni taulumainen madallus osa. Näin saadaan valaisin keskelle sänkyä ja valo tulee kauniisti tummaa pintaa vasten, tehden kattoon ikäänkuin pienen taulun.
 
 
 


 

Lähetä kommentti