perjantai 7. huhtikuuta 2017

Unelmia toteuttamassa

7.4.2017

Olen muuttanut koko lapsuuteni paikasta toiseen ja vanhempani ovat aina remontoineet tai rakentaneet jokaisesta asunnosta meille meidän näköisen kodin. Olen siis kasvanut tähän ammattiin. Ja siksi kai minun unelma ammattini oli jo 13-vuotiaana sisustussuunnittelija.
Ylä-asteen aikana kävin työharjoittelujaksoilla ensin Jyväskylän kaupungin teatterissa tutustumassa lavasteiden tekemiseen. Sitten pääsin tutustumaan sisustusarkkitehti Simo Heikkilään ja sain harjoittelujaksoni aikana oppia kalustesuunnittelusta todella paljon hänen studiollaan. Se oli unohtumaton kokemus, valtavasti uusia asioita ja Simon vankka kokemus.
Viimeisen harjoitteluni tein Sisustus Violetissa sisustussuunnittelija Virpi Illmanin alaisuudessa. Sain suunnitella ja piirtää mökkimessuille verhoja, pääsin suunnittelutapaamisiin ja tutustumaan suunnittelijan työhön.  Haaveeni vahvistui näiden harjoitteluiden aikana. Ja aloin pyrkimään kouluihin joissa voisin unelma ammattini opiskella.
 
Ensimmäinen ammattikouluni oli Savonlinnan käsi ja taideteollinen oppilaitos, jossa opiskelin Sisustus- ja näyttelyrakentajan artesaanitutkinnon. Työjaksoilla olin Sisustus IDAssa, Sisustus Violetissa ja Keski-Suomen käsityömuseolla.
 
Tein loppututkintoa Savonlinnaan samalla kun aloitin Petäjävedellä opiskelemaan Sisustustekstiilien suunnittelun ja valmistuksen artesaaniksi. 
 
Minulle on alusta lähtien ollut selvää, että haluan itselleni kunnon koulutuksen alalle. En halunnut lähteä tekemään työtä ennen kuin koin, että minulla on riittävä tietotaito.
 
Pyrin jo keväällä Petäjävedellä opiskellessani Kuopion Muotoiluakatemiaan, koska olin kuullut, että sinne joutuu hakemaan monta kertaa ennen kuin pääsee sisälle. Ajattelin että voi käydä katsomassa millainen kokemus se on ja osaan sitten paremmin seuraavalla kerralla.
 
Olimme perheen kanssa kesälomareissulla kun olin saanut kirjeen akatemialta. Minut oli hyväksytty sisään ja vain yhden pisteen vajaa täydet olin saanut tehtävistä. Se oli ihan uskomattoman hieno kokemus. Ilmoitin Kuopioon pitäväni vapaa vuoden jotta saan opiskeltua Petäjäveden opinnot loppuun. Oli helpottavaa kun tiesi, että voi keskittyä lopputyö tekemiseen ilman paineita pääsykokeista.  
 
Valmistuin Artenomiksi sisustuspuolelta joulukuussa 2009. Tein harjoitteluni Askossa, jossa sain tehdä visualistin ja sisustusmyyjän töitä. Ja ammattikorkean lopputyötä tehdessä olinkin siirtynyt jo töihin Askon palvelukseen. Joten valmistumiseni jälkeen aloitin tekemään täysipäiväisesti visualistin ja sisustussuunnittelijan töitä. Minulle kertyi hyvää asiakaskokemusta ja tuotetietoutta.
 

Jäin Askolta äityislomalle 2012 keväällä ja olen nyt kahden ihanan lapsen äiti. Syksyllä tuli vanhempainvapaat täyteen ja oli tehtävä ratkaisu siitä uskaltaako hypätä unelmien vietäväksi ja ryhtyy yrittäjänä tekemään suunnittelijan töitä vai vieläkö palaa Askoon.
Totesin, että nyt on uskallettava.
 
 
 Kevään aikana sain itselleni toiminimen ja nyt olen kuukauden ollut yrittäjänä.
Unelmiaani on ollut pitkä tie, mutta mielenkiintoinen ja ihana tie.
Nyt pääsen näkemään mihin se tie minua seuraavaksi vie.
 
Uskaltakaa Unelmoida :)

Lähetä kommentti