sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Unelmien koti

26.3.2017
Keittiöremontin myötä olohuone koki myös muutoksen. Valoisuus lisääntyi ja näkyvyys keittiön suuntaan parani huomattavasti seinän purkamisen myötä.
 
 
Osa valkoisista keittiönkaapin ovista jatkuu olohuoneen puolella, saareke tyylisen osan toinen puoli  on olohuoneesen päin.
Meillä on paljon valkoisia seiniä ja valkoinen takka sekä lattia laminaatti osuuksiltaan. Tummien kalusteiden rinnalla valkoinen raikastaa ja tuo valoa tilaan.
 
 
Olohuoneen tehostevärinä on harmaa. Aiemmin myös keittiössä oli samansävyisellä harmaalla maalatut seinät ja sama väri toistuu myös wc-tilassa.
 

 
Ostin etelän matkalta meille kellon seinälle. Se on asetettuna niin, että sekä keittiöstä, että olohuoneesta näkee hyvin kellon. Samalla se toimii koristeena seinällä.


 Meillä on korotettu katto olohuoneen, keittiön ja aulan alueella, se lisää avaruutta paljon, mutta aiheutti harmia liesituulettimen valinnan kanssa. Sen tyylisiä liesituulettimia, joita ulkonäön perusteella halusin ei ollut suunniteltu noin korkeaan tilaan ja siihen suunnittelinkin sitten jatkoa, jotta voimme mieleiseni tuulettimen hankkia. Asennus työt jää kyllä vielä myöhemmäksi, kun mieheni niveltulehdus edelleen aiheuttaa kipuja ja hän ei tietenkään ylimääräisiä nosteluja halua kipujensa kanssa tehdä.
 

 Takan lämpökin leviää nyt helpommin keittiöön. Lisäksi sitä on helpompi tarkkailla. Ei ole pakko mennä olohuoneeseen katsomaan tarvitaanko lisää puita.
 





 Miten ihanaa on katsoa tiskatessa ja liedellä ruokaa tehdessä ulos ikkunasta. Kesällä saa takaoven auki ja voi kuunnella samalla lintujen laulua ja lasten leikkejä kun askartelee keittiössä.
Tämä on koti, jossa me viihdytään ja tätä voi kutsua meidän Unelmien kodiksi.
 
Jokaiselle se unelma on erilainen ja minun mielestäni on ihana päästä tekemään erilaisia sisustuksia. Se on tämän ammatin rikkaus, että saa suunnitella erilaisia sisustuksia ja tutustua erilaisiin ihmisiin ja heidän unelmiinsa. Pidän itse kotini edustamasta tyylistä, mutta se ei tarkoita, että haluaisin suunnitella kaikille samanlaisen kodin. Eniten minua kiehtoo tehdä koteja asiakkaille, joilla on aivan erilainen maku kuin minulla, koska ne ovat uusia ihania haasteita, joiden onnistuminen tuo itselle ja asiakkaalle hyvän mielen.
 
Tärkeintä Unelmien kodissa on se, että kodin henki on sen asukkaiden näköinen. Jokaisen olisi tunnettava oven avatessaan, että tulee omannäköiseen ja toimivaan kotiin, paikkaan jota voi kutsua Kodiksi isolla K.

Lähetä kommentti