keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Kevättä ilmassa

6.4.2016
Tällä viikolla on ollut jo tosi lämpimiäkin päiviä ja nurmikossa alkaa sateen jälkeen hiukan jo vihertää. Oli ihanaa katsella viime kesän kuvia ja nyt sitten vain odotellaan, että se sama ihme tapahtuu jälleen ja kaikki kauniit kasvit heräävät eloon.
 
 
Talven jäljiltä kaikki oli melkoisen likaisia ja sain viikonloppuna kuistit sekä niillä olevat kalusteet pestyä, kylläpä tulikin heti paljon viihtyisämpää. Vielä kun saa kesäkukat kaunistamaan pöytää :)


 Kaikki nurmikko alueet on saatu haravoitua ja päärynäpuu leikattu. Viime vuonna se meinasi sadon painosta kaatua kun muutama oksa oli liian pitkä.
 
 
Vähän aneemista tämä kevät aika on kun mikään ei oikein vielä viherrä, mutta kyllä pelkkä haravointikin saa pihan näyttämään tuhat kertaa paremmalle.


 Laitoin tuoretta multaa mustikoille ja puolukalle. Kuorin ensin vanhan mullan pintaan tulleen sammaleen lapiolla pois. Pitää pestä vallikivet, kun niihin on kasvanut myös sammalta.
 
 
Aidalla yritän estää koiria tai oikeastaan koiran pentua menemästä penkkiin, mutta ei se ihan hirveästi sitä estä :)

 
Vihertää, kohta saa kaivaa nurmikon leikkurin esiin :)


Suunnitelmia tälle kesälle riittää taas ja yksi on tässä. Tarkoitus olisi tuohon hiekkalaatikon edustalle laittaa pyöreä laatoitus. Tuntuu olevan nuo hiekat aina tuossa nurmikolla ja siitä niitä on vaikea saada pois. Laatikon kansi voisi toimia myös hiukan paremmin kun maa olisi "tasaisempi".
 

Kasvihuoneeseen vaihdetaan muutama uusi seinä ja kattopala. Kennolevy kerää herkästi roskaa ja sammalta kennon sisään ja menee sitten huonoon kuntoon. Sen lisäksi meillä on täällä saanut muutamien myrskyjen jälkeen haeskella niitä tuolta tontin takana olevasta metsiköstä ja ne ovat saaneet osumaa lennellessään pitkin maita ja mantuja.
 

Keinut on saatu ulos ja lapset mielellään niissä jo keinuu. Takaterassi ja kasvihuone pitää vielä pestä sekä kalusteet. Sitten saa matot varastosta laitettua.
 

 Kukkapenkkiin laitoin myös tuoretta multaa lannoitteeksi. Ei uksoisi että tuo penkki on kesällä ihan täynnä kasveja. Niitä odotellessa :)
 

Nurmikon joukkoon on kasvanut paljon sammalta ja joudumme varmaan muutaman vuoden kuluttua tekemään nurmikon uusiksi, mutta nyt kun muksut on niin pieniä niin ei viitsi vielä laittaa pihaa mullalle. Sammaleen päällä voi leikkiä ja temuta mutta multa on ikävämpi :)
 

Yksi patsas on varastosta päässyt jo paikalleen. Se on edelleen tyttäreni suosikki :)
 

Toivessa olisi saada tänä vuonna nämä köynnöskasvit leviämään kunnolla peittäväksi seinämäksi. Saisi grillailla kukkien takana "piilossa"
 
 
Ihanaa kesän odotusta kaikille :)
Lähetä kommentti