perjantai 8. tammikuuta 2016

Olohuone


8.1.2016
Joulukoristeet ja tekstiilit on saatu pois ja siivottua niin, että kehtaa kuviakin ottaa. Olohuoneemme on ollut sohvan vaihdon myötä käytännöllisempi. On tietysti muutkin asiat vaikuttaneet asiaan :)

 Melko tyhjäähän meillä on kaikilla tasoilla, tuo meidän neiti kun ei ole oikein koriste ystävällistä sorttia, niin joutuu odottelemaan, että hän antaisi kaikkien esineiden olla rauhassa.

 
Uusia verhoja minä vielä etsiskelen, haluan niiden olevan harmaat ja se on tuottanut hiukan ongelmia löytää sopivan värisiä. Voi olla että joudun menemään kangaskauppaan ja ompelemaan ne itse.
 
 
Juuri ennen joulua löysin ihanat paperitähdet olohuoneen ikkunoihin. Noiden lyhtyjen alle kaipailen kaappia tai lipastoa joka olisi tuohon pieneen koloon sopiva ja saisi riittävästi säilytystilaa.
 
 
 
Askosta ostetut Rialto untuvakoristetyynyt ovat aiemmin olleet maidän makuuhuoneessa, mutta nyt ne sopivat paremmin olohuoneeseen kuin sohvalla aiemmin olleet tyynyt.

Isoisäni tekemä tv taso on muuttanut vuosien aikana väriään ja siihen on laitettu pleksit, jotta hyllyillä olevia tavaroita ei saa niin helposti otettua pienillä kätösillä. Yhden pleksin teippailimme ja hiomme niin ettei sen läpi näkisi niin helposti kakkia sähkölaitteita.
 
 


Koirien lumiset tassut saa hyvin puhditettua Billnäsin Rakennusapteekista hankitulla harjalla. Meillä on olohuoneessa sivupöytänä tarjottimesta ja kukkapöydästä liimaamalla yhditetty pikkupöytä.

 



Olohuoneen valaisin on oma suosikkini kotimme valaisimista.
 
Lähetä kommentti