sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Joulun punainen

20.12.2015
Minun aikani on mennyt kouluhommien ja töiden parissa ja blogin kirjoittaminen on jäänyt viime aikoina vähän paitsioon. Maanantaina sain vihdoin näyttötutkinnot suoritettua ja nyt on sitten saatu palkanlaskennan, talouspalveluiden, asiakaspalvelun ja toiminnan kannattavuuden näyttötutkinnot kiitettävästi läpi. Keväällä on sitten vielä toimistopalvelut ja kirjanpito. Nyt saan olla muutaman viikon töissä ilman kouluun liittyviä töitä, joten saan hiukan huokaista.
 
Ensiviikolla saan 5päivän joululoman jolloin voi vain olla perheen kanssa ja nauttia.
 

 

 
 Muutaman joulukortinkin olen saanut. En muista milloin olisi ollut näin vähän kortteja. Jos niitä vielä ensiviikolla jokunen ilmestyisi. 

 Ulkona meillä ei ole kovin jouluisaa. Eilen oli 5 astetta lämmintä ja käydessäni ulkona toppi päällä totesin, että pitäisi varmaan mennä kitkemään kukkapenkkejä. (ihan normaalia joulupuuhaa :) )
 


 
 
  Viime jouluna sain maistaa tätä jäädykettä kälyn tekemänä ja se oli niin hyvää, että oli pakko etsiä ohje netistä ja kokeilla itse. Ihan kivan näköinen kakku saa nähdä maistuuko yhtä hyvälle kuin kälyn kakku.
 
Leivoin myös lisää pipareita.
 
Joulu ja joulun punainen. Ehkä saamme tänä viikonloppuna myös kuusen koristeltua :)
 
Kaikille ihanaa joulun odotusta
Lähetä kommentti