lauantai 21. marraskuuta 2015

Lasten kuvista canvas taulut

21.11.2015
Olen miettinyt pitkään, että pitäisi teettää lasten kuvista taulut meidän makuuhuoneeseen. Olin ajatellut, että heistä pitäisi saada otettua sellaiset kuvat, joita haluaisi katsella pitkään. Suunnittelin jo vaatteita ja missä kohti taloa ne kuvat pitäisi ottaa.

Viime aikaiset kuvat lapsista on kuitenkin olleet melko haastavia saada onnistumaan. Aina virnuillaan tai katsotaan johonkin muualle kuin kameraan. Joulukorttikuvia ottaessa otin 50 kuvaa joista noin 5 oli käyttökelpoisia, mutta ei yhtään sellaista onnistunutta. 2 ja 3 vuotiaat on haastavia kuvattavia. Välillä tapellaan ja välillä itketään, hetkeäkään ei olla paikoillaan :)

Selailin tässä lasten kuvia ja siellä on aivan ihania kuvia siitä kun lapset ovat olleet noin puolivuotiaita. Kysyin mieheltäni, että onko hänen mielestään hyvä idea jos tilaisikin taulut lapsien vauvakuvista. Löysin ihanat kuvat ja mies oli samaa mieltä, että niistä voisimme teettää taulut.


 
Ifolorilla oli tarjous canvas tauluista ja tilattuani joulukortit olin saanut alennuskupongin, joten hintakaan ei ollut enää paha.
Toimitus oli todella nopea, tuntui, että olin juuri saanut tilauksen tehtyä kun tuli jo ilmoitus postista, että ne saa noutaa.
 
Mies sai eilen laitettua kuvat seinälle ja me olemme koko perheen voimin ihastelleet niitä.
Meidän pienet söpöläiset, joista on tullut isompia söpöläisiä.
Ja onhan tuossa tilaa, myöhemmin lisätä jos jonkin ihanan kuvan siihen vielä haluaa näiden lisäksi laittaa.
 
 
 
 Miedän makuuhuoneen värityksestä löytyy useampaa ruskean sävyä, joten tilaisn kuvat seepian sävyisinä.
 
 Calandria on jatkuvasti esittelemässä omaa kuvaansa. Hän oikein kiljuu kato ja osoittaa omaa kuvaansa. Minä olen hyvin tyytyväinen näihin kuviin.

Joka ilta voi viimeiseksi katsoa omien ihanuuksien kuvia ja nukahtaa hyvillä mielin.
 
 
Lähetä kommentti