perjantai 21. elokuuta 2015

Viiniköynnös Adalmina

21.8.2015
 
Olin työharjoittelussa keväällä kiinteistövälittäjällä ja kävimme puutarhurin kotona arvioimassa hänen perheensä asuntoa. Ihana piha, kuten arvata saattaa kun puutarhuri itse on saanut sen toteuttaa ja hoitaa. Hän esitteli meille puutarhaa ja siellä oli terassin katokseksi kasvanut viiniköynnös. 7vuotta olivat asuneet siinä asunnossa ja ne köynnökset oli koko terassin kattavat. Kertoi sen olevan ihana sitten kun sieltä roikkuu valtavasti marjoja syksymmällä. Minä haluan samanlaisen.

Vielähän se on kovin pieni, eikä useampaan vuoteen tule peittämään mitään, mutta on se nyt kasvamassa. Olisi se ihana saada omia viinirypäleitä :)

Terassin pöydän päälle olevaan osaan täytyy rakentaa rimoitus mitä pitkin köynnös pääsee kasvamaan. Toivon sen selviävän talven yli. Ainakin se on kasvatettu Suomessa tuossa n.10km päässä meiltä ja se piti sopia ulkona kasvatettavaksi.

Nyt kun tuo meidän koiran pentu ei söisi sitä poikki ;)

Lähetä kommentti