torstai 27. elokuuta 2015

Meidän kodin rakennus, sauna

27.8.2015
Se kaikkein viimeisimpänä valmistunut ja kovimman työn vaatinut pienin tila eli sauna, vei eniten aikaa. Saunan rakentaminen aloitettiin lokakuussa 2011 ja valmis se oli vasta keväällä 2013.
Tilasta tuli kuitenkin todella hieno lopulta. Lapsen syntymä keväällä 2012 hidasti omalta osaltaan saunan valmistumista.


Katto piti saada kahteen eri tasoon ja silti hengittämään, siinä oli vähän suunnittelemista miten kaikki tukirakenteet saadaan paikoilleen.

Vesieristyksen kävi meille tekemässä paikallinen yrittäjä.

Ledivalosarja asennettiin saunan kattoon ja 4 lamppua tuli kylpyhuoneen kulmahyllyyn.


Sauna on käsitelty mustalla ja valkoisella sauna-suojalla, katto ei tee tässä poikkeusta.


Saunan seinäpaneelit käsittelin olohuoneessa.

Lattia laatoitus ja foliopaperin asennus sekä runko ja tukipuiden asennus tehtiin marraskuussa 2011.


Seinistä tuli mustat, yhtä seinää lukuun ottamatta, johon tuli valkoisia kivilaattoja.

Hiukan eri kuvakulma katosta :) joku on sitten maannut lattialla.
 
Valkoinen kivilaatta seinä tuli kiukaan takaseinäksi joulukuussa 2011.
 
Helmikuussa 2012 saatiin jo lauteita, jotta päästiin saunomaan. Kaikki lauteet on kasattu niin että ne on mahdollista irrottaa isompina paloina. Ruuveja ei haluttu näkyviin, joten oli aina suunniteltava miten saamme kaiken kiinni niin ettei kiinnitysosat näy.


Tässä vaiheessa sauna oli melko musta, kun väliritilät vielä puuttuivat, joten tästä eteenpäin sauna kokoajan meni vaaleampaan suuntaan.



Saunan alin porras on myös toiminut molemmille lapsille ammeen alusjakkarana. Se suunniteltiin tarkoituksella niin, että se toimisi sitten hyvin myös jakkarana. Saunan lattiaa ei ole tarkoitus näkyä lainkaan.
 

Maaliskuussa 2012 mies teki muotit joiden avulla saisi taivutettua nurkkiin oikeanlaiset osat. Tämä vaihe oli melko haastava, mutta hän onnistui siinä todella hyvin.

Alaosa on valmis. Ja kaikki reunalaudat on saatu siististi kiinni

Joulukuussa 2012 ruvettiin tekemään viimeisiä "pimpuloita" jokainen sahattiin ja hiottiin erikseen ja niistä rakennettiin kokonaisuuksia.

Sauna valmiina. Minusta meillä on saunassa ihana tunnelma, kun sammutamme kaikki muut valot kuin ledit katosta. Voi vain nautiskella :)
 
 
 
 
Lähetä kommentti