lauantai 29. elokuuta 2015

Lastenhuone

29.8.2015
Kun huoneen jakavat  kaksi toisistaan hyvin erilaista lasta, on vaikea keksiä miten huoneen saisi suunniteltua viisaiten ja toimivimmaksi.

Toinen on hyvin tarkka kaikista esineistään ja erittäin järjestelmällinen. Ja toinen on kaikkea muutakuin järjestelmällinen :)

Toinen asia on se, että he ovat vielä niin pieniä. Kolme ja kaksivuotiaan sänkynä ei voi olla kerrossänky, joten tilaa huoneeseen ei sitä kautta kannata vielä pariin vuoteen etsiä.
 Tarvitaan säilytystilaa niin vaatteille kuin leluille. Leikkimistilaa tarvitaan ja olisi hyvä saada pöytätasoa minkä ääressä voi piirtää tai kasata vaikka junaradan.
Siellä tarvitaan meille vanhemmille istumapaikka iltasadun lukemiseen ja hyllytilaa kirjoille. Riittävästi olisi oltava jotain edessä etteivät näe toisiaan nukkumaan käydessä. Ihan mahdotonta tuo pelleily tällä hetkellä tuon nukkumisen kanssa. Poika villitsee siskoaan kun tietää saavan sen niin helposti lähtemään mukaan tuohon kiljumiseen ja pomppimiseen.

Tällä hetkellä huoneessa on kaksi jatkosänkyä ja välissä kaksi Ikean hyllykköä. Ei mikään kaikkein toimivin ole tuo huoneen järjestys, mutta ennen kuin saan suunnitelmat valmiiksi saa luvan toimia.

 


Pinnasänkyä ei enää huoneessa ole, mutta muutoin järjestys on sama. Tuohon ruskeaan seinään on tulossa maalaus kunhan saan aikaa ja maaleja :)

Lähetä kommentti